Nightwish väärillä sanoilla

Tiedättekö tunteen, kun kuulee jonkun hyvän (tai huonon) kappaleen radiosta ja tämän jälkeen kappaletta ei saa päästään pois? Musiikkiteos soi päässä pidempään kuin haluaisi, varskinkin jos kappaleesta ei välitä kovinkaan paljoa. Viimeaikoina kieleemme on vakiintunut kyseiselle ilmiölle saksan kielestä vapaastisuomennettu termi korvamato. Korvamato on kieltämättä sympaattinen termi asialle, joka voi olla pidemmän päälle ärsyttävä. Vai käykö teitä kateeksi henkilö, jolla soi ystävän laulu päässä puolen vuoden ajan?

Korvamadosta muistetaan melodian lisäksi lyriikat, ainakin jollain tavalla. Ja kun lyriikoita ei muista tarkalleen oikein niin ne muistetaan - tai on alun perinkin kuultu - sinne päin. Hauskoja väärinkuultuja lyriikoita on kerätty niteeksi asti, "Villejä rubiineja" sekä "Minä suojelen sinua taiteelta" nimillä on julkaistu nidottuja teoksia kokoelmista väärinkuultuja lyriikoita. Googlettamalla löytää teokset sekä jopa isoja osia (väärinkuullusita) sanoituksista.

Vuonna 2006 - YouTuben alkuaikoina - palvelussa levisi räjähdysmäisesti video väärinkuulluista lyriikoista. Kuvituksen kera väärinkuullut lyriikat muodostavat sangen mieleenpainuvan kokonaisuuden, joka palaa kummittelemaan aina kun kyseisen teoksen kuulee soitettavan. Bändin faniksi tunnustautuneena ja uutta levyä odotellessa kyseistä videota voi katsoa vaikka useammankin kerran. Ja pari minun katselua ei enää tuossa päälle kymmenessä miljoonassa katselukerrassa tunnu enää missään.

Rihannaa suullisesti

Ensimmäisessä postauksessa tutustuimme kovin lahjakkaseen a cappella -yhtyeeseen. A cappellassa ideanahan on tuottaa kaikki musiikkiin tarvittavat instrumentit ilman instrumentteja. Halpaa ja käytännöllistä joskaan ei kovin helppoa. Vielä galvemmaksi ja käytännöllisemmäksi asian tekee kun homman hoitaa kokonaan itse. Tällaisessa tapauksessa toimenpide vaatii tosin hieman videoeditointitaitoja.

En edes uskalla arvailla kuinka monta tuntia oheisen videon tekijältä on mennyt videon tallentamiseen ja editoimiseen. Uskoisin luvun olevan satoja tunteja. Jälki on kuitenkin todella hyvää.

Nykyisin musiikin tekeminen on erittäin helppoa. Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja siitä, kumpi nykyisin onkaan vaativampaa, soittaa musiikkia instrumenteilla vai editoimalla cover pinnalla olevasta kappaleesta. 70 -luvulla jälkimmäinen ei ollut vaihtoehto ja mikäli uskomme We will rock you -musikaalia ensimmäinen ei ole enää sallittua parin vuosikymmenen päästä.

Ja kohti We Will Rock You -musikaalissa esitettyä maailmaa tässä tapauksessa ollaan menossa, kuinkahan moni akustinen instrumentti onkaan tunnistettavissa enää Rihannan alkuperäisestä versiosta? Nautitaan kuitenkin nykytilasta ja otetaan parhaat palat molemmista maailmoista, tätä videota jaksaa katsoa muutamankin kerran putkeen. Melkein tekisi mieli jopa yrittää itse.

Virtuaalinen bändi.

Kaikki jotka ovat yrittäneet pistää bändiä kasaan tietävät, kuinka vaikea oikeiden jäsenten löytäminen oikeastaan onkaan. Ja kun ne jäsenet on vaivalla löydetty, kuinka löytää yhteistä treeniaikaa? Treeneissä mikään ei onnistu. Aina jollain luistaa, toisella ei. Joku tulee myöhässä, joku on krapulassa, jonkun pitää lähteä aikaisemmin ja missä sitä edes treenataan?

Toisinaan taas homma toimii kertalaakista. Porukka soittaa hyvin yhteen, soitettavasta musiikista päästään yhteisymmärrykseen ilman vääntöä ja kaikilla on kivaa. Saatetaan päästä jopa keikkailemaan ja saadaan julkisuutta. Lyödään läpi ja kieritään rahoissa.

Totuus bänditoiminnasta löytyy varmaan noiden ääripäiden välimaastosta. On se helppoa kun nykyisin kaiken voi tehdä Internetissä.

Virtuaalibändejä alkaa löytyä YouTubesta jo aika kirjo. Ja nyt en tarkoita niitä, jotka soittavat RockBandia expert -vaikeustasolla ja lataavat lopputuloksen YouTubeen, vaan "ihan oikeita" bändejä. Virtuaalibändillä on se hyvä puoli, että ei tarvitse löytää yhteisiä treeniaikoja. Sen vaikean soolon voi soittaa yön pimeimpinä tunteina niin monta kertaa kuin jaksaa uusiksi ja se mahdoton rumpufilli onnistuu varmasti jossain vaiheessa. Kunhan vaan kamera käy ja äänitys pelaa, bändin jäsenet voivat sijaita vaikka eri mantereilla. Jos taidot riittää, voi kaikki soittimet soittaa vaikka itse. Silloin ei luulisi tulevan "näkemyseroja", joihin valitettavan monen bändin taival on päättynyt.

Lopputulos leikepöydällä käynnin jälkeen on yleensä julkaisukelpoista, mikäli bändin jäsenet ovat yhtään itsekriittisiä.

Törmäsin oheiseen videoon joskus alkuvuodesta 2009 ja olin heti myyty. Videon kaverit vaikuttavat ihan tavallisenoloisilta omaksi ilokseen soittajilta, mutta yhteenlyötynä lopputulos on sellaista, mitä voisi lähteä katsomaan ihan livenäkin. Kyseiseen videoon tulee palattua aika-ajoin, ihan vaan elätelläkseen toivoa. Virtuaalibackstagella olutta särpiessä sitä ajattelee: "Ehkä minäkin vielä joskus".